Reittien suunnittelussa olen käyttänyt ilmaista Google Earth-ohjelmistoa, johon olen ladannut kartat peittokuviksi. Reittien julkaisemiseen olen käyttänyt Google Maps-palvelua, johon reittitiedoston lataaminen on yksinkertaista. Palvelu on tosin hieman hidas.
Kartat ovat vaelluksella tarpeellisia, mutta pitkällä vaelluksella karttoja pitäisi olla melkoinen nippu. Ensimmäinen yritys kohti kevyempiä karttoja tapahtui vuoden 2009 vaellukselle: siirsin paperikartat tasoskannerilla paloina tietokoneelle ja kokosin ne kuvankäsittelyohjelmalla jälleen yhteen. Kartat tulostin värilaserilla A4-kokoisiksi ”Rite in the Rain” -paperille. Tälle paperille lasertulostimella tulostettu kartta kestää kastumista ja säälimätöntä käyttöä -käytännössä karttaa ei saa tuhottua muutoin, kuin polttamalla.
Internetin karttapalvelut olivat seuraava askel. Tietokoneelle siirretyistä paloista on helppo koota yhtenäinen maastokartta. Suurin ongelma on Norjan ja Ruotsin kartta-aineistojen erilaisuus. Tähän koko vaelluksen kattavaan laajan karttaan on helppo piirtää reitti ja tehdä muita mahdollisia merkintöjä. Lopuksi valitaan tarpeelliset palat tulostusta varten. Tulostustarkkuuden valitsin siten, että suunnistus onnistuu, mutta pienimpiä maaston yksityiskohtia ei enää tunnista.
Matkapuhelin toimii tässäkin vaihtoehtoisena laitteena: kartat ovat puhelimen muistissa sopivina paloina. Kartat tallennan puhelimen muistiin täydellä tarkkuudella, jolloin on mahdollista tarkastella myös yksityiskohtaista karttaa. Vaikka puhelimessani GPS-laite, niin en ole ottanut sitä vaelluksilla käyttöön. Tähän tärkein syy on suuri virrankulutus.
Luultavasti ymmärrän miksi olet valinnut tuon seudun kohteeksi.
Oletko miettinyt paljonko pitemmälle pääsisit muuttamalla alueen helppokulkuisempaan (esim. johonkin kotimaiseen ”tasankoon”?
Tuolla alueella kulkeminen on melko vapaata, mitään aivan mahdottomia esteitä ei ole. Ainakin harjoitusreissuille alue vielä riittää, mutta syksylle aikomani 420 km:n reissua pitempää ei oikein järkevästi pysty suunnittelemaan.
Tasamaalla tietenkin pääsisi pitemmälle, en tosin tiedä paljonko, mutta mahdollisesti paljonkin. Suomalainen tasamaa ei tule kysymykseen, kun en sellaisesta hirveästi välitä.
Oletko löytänyt Retkikartta.fi:n tai Kansalaisenkarttapaikka.fi:n veroista ruotsalaista tai norjalaista karttapalvelua, josta saisi siirrettyä koordinaatit GPS:n?
En tiedä. En ole käyttänyt GPS:ä ollenkaan näillä reissuilla.
Törmäsin norjalaiseen karttapalveluun, joka on samantapainen kuin nuo edellämainitut suomalaiset:
http://kart.statkart.no/adaptive2/default.aspx?gui=1&lang=2
Niitähän on. Itse olen käyttänyt Norjan osalta seuraavaa palvelua:
http://kart.kystverket.no/
ja Ruotsin osalta:
http://www.geodataonline.no/inatur/website_se/Kart.aspx?
Mutta en siis ole siirtänyt koordinaatteja, vaan tarvetta on ollut pelkästä kartasta.