-211 km-
8. Päivä:
Aamulla edellisen päivän väsymys on levon myötä helpottanut. Aamukahvia juodessani huomaan sumun nousevan Altevatnetilta. Puran leirin, pakkaan rinkan ja kiiruhdan ylös tunturiin. Pohdin hetken sopulin lyhyttä elämää: yksikin kuoli säikähdykseen aamulla jouduttuaan yllätetyksi repustani.
Sumumatto jää onnekseni taakse ja voin vaeltaa hieman sokkeloisessa maastossa kirkkaassa kelissä. Sateella tai sumussa en haluaisi tässä maastossa kulkea. Osa kivistä on hyvin pitäviä jalan alla-ametisteja?
Eivät kuitenkaan ametisteja, vaan granaatteja. Kaikki näkemäni tosin säröisiä ja sameita.
Laskeutuessani alas kulkuni käy joutuisemmaksi: askelia ei tarvitse etsiä. Heitän rinkan selästä ja kuvaan sammakkoa, joka kuitenkin haluaisi olla omissa oloissaan.
Välillä nousen tuntureiden välistä ylös ja välillä laskeudun laaksoihin. Ihmettelen melko ylhäällä tasanteella olevia vanhoja tukevan aidan jäänteitä. Vanhat rakenteet herättävät aina pohdinnan niiden rakentajista ja heidän elämästään.
Vasta illalla alan väsyä ja etsin kartalta mahdollista paikkaa leiriytyä. Pystytän leirin lähelle pientä jokea ja makoilen ilta-auringossa tyytyväisenä. Päivä oli täysi.
-240 km-
9. Päivä:
Aamulla suunnittelen päivästä pitkää. Sumuverho peittää näkyvyyden ja kuvailen sumuisia näkymiä. liikkeelle lähdettyäni ja hetken kuljettuani usva haihtuu ja aurinko tulee esiin.
Kuljen ohi Njunis-tunturin ja laakson pohja on märkä. Ylitän leveän joen loikkimalla kiveltä kivelle ja ylempänä kulkuni käy joutuisemmaksi. Korpit raakkuvat. Pysähdyn seuraamaan kahden joutsenen laskeutumista laakson järvelle.
Kuljen ohi tyhjän Vuomahytan ja kaarran tihkusateessa omille poluilleni. Tauolla istahdan ja otan sukat jalasta: toisen jalan pohjassa, kantapäässä on pullistunut ja syvällä oleva rakko. Päätän leiriytyä viipymättä, sillä en halua pahentaa hiertymää. Leirissä upotan jalkani jääkylmään puroon ja lepään. Välillä sataa ja tuuli yltyy kovaksi, nostelen kiviä teltan lieppeille vetoa hillitsemään.
-266 km-
10. Päivä:
Siirryn merkitylle reitille. Metsäinen jyrkkä rinne on hidas kulkea ja yritän astua edelleen aralle kantapäälle pehmeästi. Polulle saavuttuani kuljen rauhallisesti tuttua polkua kohti Skaktardalnia, jossa aion yöpyä. Uskon kulkevani merkittyä reittiä Kilpisjärvelle ja mieli on hiljainen.
Ensimmäiset männyt tuoksuvat voimakkaasti ja Dividalin laakson rehevyys ja vanhat männyt herättävät masentumaan pyrkivän mielen.
Laakson pohjalla kohtaan metsästäjiä haulikoineen ja koirineen -pohdin, pitäisikö minulla olla jotakin värikästä päässäni, mutta päätän, että kirkas oranssinen makuualusta repun ulkopuolella erottaa minut metsäkanalinnuista. Leiriydyttyäni Skaktardaleniin puurajan tuntumaan metsämiehet paukuttelevat etäämmällä. Illalla kerään roskia leiripaikkani ympäristössä ja huuhtaisen kulkupaitani, jonka tosin joudun kuivaamaan päälläni.
-282 km-
11. Päivä:
Aamu avautuu hieman pilvisenä. Kuppi kahvia ja liikkeelle.
Jalanpohjassa ei enää näy rakkoa ja puhkun intoa. Aurinko paistaa ja kuljen polkua ripeästi. Välillä hävitän polun näkyvistäni, mutta selväpiirteinen maasto tuo minut takaisin polulle aivan itsestään. Tauolla ihailen viehättävää ja silmälle runsaasti katsottavaa tarjoavaa rinnettä: kiveä, nurmea, katajaa ja pieniä jyrkänteitä piirtyy taivasta vasten. Ohitan ilmeisen tyhjän Daertahytan ja nautin olostani.
Nousu yli tuntureiden on kivinen ja osin jyrkkä. Nautinkin laskusta Rostan laaksoon. Laaksossa soitan kotiin ja kerron, että olen jälleen kulkupäällä. Noustessani jälleen ylös tunturiin saapuva sade pakottaa minut pukemaan sadeasun. Ylös noustuani etsin telttapaikan ja leiriydyn. Takana on jälleen täysi vaelluspäivä, eikä hiertymistä ollut haittaa.
-320 km-
12. Päivä:
Herään tihkusateiseen aamuun. Puen sadeasun päälle ja pakkaan rinkan teltan suojassa. Kulkukunto on hyvä ja annan askelten seurata toisiaan.
Laskeutuminen seuraavaan metsäiseen laaksoon on jyrkkä ja laakson pohjalla virtaava joki hankalahko ylittää: jyrkät ja ryteikköiset rannat kierrättävät etsimässä ylityspaikkaa. Seuraavan nousun jälkeinen ylhäällä sijaitseva laakso kasvaa heinää ja vastapuoleisen jyrkän tunturin seinämä on sammaleiden vihreäksi kuvioima -pidän näkemästäni todella syvästi -tuuli kahisuttaa heinikkoa pohjalla virtaa joki-paratiisikuru, minun ja vain hetken! Nousun laaksoon yrittää estää vihainen sopuli, mutta otuksen rohkeus pettää ennen kuvan ottoa.
Jyrkähkön nousun jälkeen avautuu asuttu laakso. Laskeudun alas ja ylitän pohjalla virtaavan joen mahdollisimman ylhäältä; joki kasvattaa voimaansa lukemattomista rinteiltä laskevista puroista.
Kaarran seuraavaan metsäiseen laaksoon, jonka tiedän kokemuksesta märäksi. Aikani kuljettuani löydän mönkijäuran, jota seuraankin ylös laaksoon. Tuuli yltyy ja sade käy piiskaavaksi.
Tauot lyhenevät ja päätän kulkea alas Signaldalenin laaksoon ja lähelle Paras-tunturia yöksi. Laaksoon on rakennettu huviloita ja polkua ylös tunturiin on levennetty. Pystytän leirin uupuneena johonkin Parasdalen-laakson pusikoista. Telttani vieressä on iso epävakaan oloinen lohkare, mutta päätän, että lohkareen ei ole aika vielä kaatua.
Päivä oli jälleen täysi ja sade ja väsymys lyhentää iltatoimia, hämärän tullessa suljen makuupussin ja nukahdan.
-358 km-
13. Päivä:
Aamulla olen kankea ja väsynyt. Sataa vettä, eikä keho haluaisi juuri nyt vaeltaa. Ylempänä tunturissa tuulee navakasti ja vettä sataa runsaasti. Kerään matkalta roskia ja taistelen yhden muovisen viinapullon kanssa, joka on kiilautunut lujasti kivien väliin -lopulta pullo suostuu irtoamaan.
Saapuessani metsän suojaan en enää jaksa ajatella pitempää taivalta, vaan leiriydyn ensimmäiseen sopivaan paikkaan. Illalla vaihdan leirin paikkaa viihtyisempään.
Iltatoimet hoituvat rutiinilla ja nautin yksinkertaisista tehtävistä. Haikealla mielellä kääriydyn makuupussiini. Minulla ei ole tarkkaa käsitystä kulkemastani matkasta.
-374 km-
14. Päivä:
Nautin aamupalan ja puran leirin. Poikkean katsomaan Kuohkimajärven tupaa ja kuivaamaan telttaani pihassa. Tuvassa ja pihalla on muita vaeltajia, mutta itse olen vähäpuheinen, jopa epäkohteliaan oloinen, juro -anteeksi, sanottavaa vain ei ole. En käy sisällä tuvassa, jalat eivät vie.
Pakkaan tavarani ja kuljen Mallan luonnonpuiston kautta ja nautin viimeisistä hetkistä tunturissa. Väkeä tulee vastaan ja tervehdin kutakin lyhyesti. Tapaan myös blogini lukijan, joka tunnistaa minut -keskustelemme hetken.
Retkeilykeskuksessa ostan puhtaan t-paidan, käyn suihkussa, syön ja saunon. Illalla makaan sängyssä ja katselen mitään näkemättömin silmin videokamerasta menneen vaelluksen otoksia. Mieluimmin olisin edelleen tunturissa.
-388 km-
Vasta kotona tajuan, että matkaa kertyikin enemmän, kuin oletin. Tavoite, 420 kilometriä, jäi lopulta harmittavan vähän vajaaksi. Olisin voinut pienellä rutistuksella kulkea tuon matkan, mutta en sitä kuitenkaan tehnyt. Seuraavalle vaellukselle suunnittelen vaihtoehtoisia reittejä ja merkitsen kilometrit tarkemmin.
Ilman täydennystä 