Tapani mukaan siirryn pohjoiseen julkisilla kulkuneuvoilla. Tällä kertaa junalla Rovaniemelle ja bussilla Kilpisjärvelle. Yövyn Retkeilykeskuksessa ja syön hyvin ja lepään matkan rasituksista. Joskus olen siirtynyt suoraan bussista maastoon, mutta en erityisemmin pitänyt siitä.
-0 km-
1. Päivä, 31.08.2009:
Aamupalan jälkeen heitän rinkan selkääni ja siirryn lyhyen maantiemarssin jälkeen Mallan luonnonpuiston parkkipaikalle. Ajatukseni siirtyvät heti vaellukselle. Vaikka olen kulkenut luonnonpuiston läpi useita kertoja, niin aina mieli herkistyy samalla tavalla, kuin tulisin kotiini -oikeaan kotiini.
Sää on hyvinkin tyypillinen: sadekuuroja, tihkusadetta ja selkeämpiä hetkiä. Välillä on sadeasun tarvetta ja välillä ei, joten sade rytmittää tauot. Pidän ruoka- ja kaakaotauon jossakin Goldajärven rannalla.
Marssin polkua kohti Norjan Paras-tunturia ajatuksena päästä illaksi hieman Gappohytan ohi. Poikkean reitiltä heti tuvan jälkeen ja katson kartasta sopivan puron, jonka varrelta löytyykin tasainen paikka leirille.
Leiripaikan maasto ei risua juuri tarjonnut, mutta juuri riittävästi veden kuumennukseen risukeittimellä. Kosteiden risujen kanssa keittelyssä tosin vierähtää hetkinen ja alun savutus on runsasta -eikä savun tuoksu vaatteista ja varusteista enää lähtenyt retken aikana.
-26 km-
2. Päivä:
Aikainen herätys, kuppi kuumaa kahvia, leiri kasaan ja liikkeelle. Aamu on puolipilvinen ja kulkeminen maittaa. Lähetän kuvaviestin, että olen kunnossa ja että siirryn matkapuhelimen tavoittamattomiin. Näkymät Signaldalenin laaksoon ovat komeat.
Maasto on helppokulkuista, mutta muuttuu kivisemmäksi noustessani ylemmäs. Ajatukset askartelevat reitin valinnassa, sillä polkuja täällä ei ole. Tiedän, että nousun jälkeen odottaa kaunis laakso, jossa olen aiemmin yöpynyt. Tällä kertaa en tosin koe samaa sykähdyttävää tunnetta, kuin aiemmin, ensimmäisellä kerralla.
Päivällä alkaa päänsärky, melko tyypillistä vaelluksen ensimmäisinä päivinä. Ehkä pitäisi keittää kahvia, muta kuljen eteenpäin ruokailematta -en malta vielä asettua kulkemisen ja taukojen rytmiin. Koivikkoon saavuttuani keitän kahvia ja ruokailen, pidän taukoa -päänsärky tosin jää. Loppumatka onkin nousua ja saankin kulkea pitkään ennen leiripaikan löytymistä.
Leiriytyminen sujuu pienen päänsäryn kiusatessa. Ruokailu, jalkojen pesu ja rasvaus, verryttely ja venyttely ja hampaiden pesu -leiriytyminen ja iltatoimet ovat pitkälle etukäteen pohdittu kokonaisuus, mitä on tehtävä ja mitä ei.
Illalla jostakin pörähtää kohmeinen vierailija tutkimaan karttaa. Illalla mietin mennyttä päivää: olen tavoitteessa ja aikataulun mukaan kulkeminen tuntuu mukavalta -kaikella toiminnalla on tarkoituksensa.
-47 km-
3. Päivä:
Aamulla uskallan ajatella tavoitetta ja mieliala on odottava ja toiveikas. Ohjelmassa on laskeutuminen Rostajoen laaksoon seuraten Trollelvaa, jossa on viehättäviä putouksia -mieli teki jäädä paikoilleen telttailemaan. Sama tunne, halu pysähtyä, toistuukin useita kertoja.
Telttailumaastoja
Hieman ennen tupaa on silta Rostajoen yli. Sillan jälkeen seuraan polkua kunnes poikkean suunnitelman mukaan pois polulta ottaen suunnan kohti Dividalin laaksoa. Matkalle sattuu voimaltaan ja vesimäärältään tuntemattoman joen ylitys kahlaamalla, mutta peloistani huolimatta sopiva ylityspaikka löytyy kohtuullisella etsimisellä.
Rostajoen laakso on kaunis ja tupa on viehättävässä paikassa
Salaperäinen, tasainen ja vihreä laakso
Taivas vetäytyy pilveen ja sade alkaa; tätä sadetta kestääkin iltaan asti. Tunturien välissä ollut tasainen vihreä laakso houkuttaa pysähtymään, mutta vihmova sade ja entisestään heikentyvä näkyvyys ajaa eteenpäin -miltähän tämäkin paikka näyttäisi aurinkoisella ilmalla. Laaksosta alkava puro katoaa maan alle ilmaantuen jälleen näkyviin kuljettuaan maan alla.
Kulkeminen ei enää maistu, mutta sopivan leiripaikan löytämisessä kuluu vielä aikaa. Vihdoin löydän tasaisen paikan ja on aika pystyttää leiri tunturikoivikkoon -olen märkä, väsynyt ja kylmissäni -olen lievästi hypoterminen. Sateen tauottua löydän riittävästi kuivia oksia risukeittimeen -aurinkokin näyttäytyy ja hetkessä päivän väsymys ja märkyys on pyyhkäisty mielestä. Mitä yksinkertaisemmat ovat varusteet, sitä enemmän vaeltaessa elää luonnon ehdoilla ja samassa sykkeessä olosuhteiden kanssa.
Olen aikataulussa, joten mieli on myös hyvä ja tyytyväinen. Seuraava päivä askartelee mielessä, onhan se ennakkotutkiskelun mukaan yksi vaativimmista.
-72 km-
4. Päivä
Aamulla varhain liikkeelle, nukkua ehtisi sitten siviilissä. Ensimmäiseksi pitää löytää kelvollinen reitti alas Dividalin laaksoon. Laskeutumista haittaa jyrkkyyden lisäksi tiheä metsä, kaatuneet puut, syvään uurtuneet purojen uomat ja metrien jyrkänteet.
Metsäisiä rinteitä, ei kiitos
Löydän kuitenkin tien alas ja marssittuani hetken tietä ja ylitettyäni sillan löydän mielestäni oikean reitin jälleen ylös. Kartan mukaan polku tosin kulki laakson toista puolta, mutta kyltti kertoo muuta -eikä ryteikköiseen maastoon kannata lähteä omia reittejään kulkemaan.
Divielva, silta ja väärä opastaulu
Mönkijäura vie toisaalle, kuin olin uskonut, joten käännän kulkuni mielestäni oikeaan suuntaan. Kokemuksesta tiesin, että joet ovat yleensä uurtaneet itsensä syvälle maaperään, joten vähävetisenkin puron ylitys voi olla melkoista kiipeilyä.
Mitä kauniimpaa, sitä vaativampaa
Joudun tosissani etsimään reittiä yhden syvään uurtuneen puron yli -olen haluton etsimään ylempää puron alkulähdettä.
Raskasta kulkumaastoa
Olen miettinyt, miksi jokin paikka vetää puoleensa vastustamattomalla voimalla. Kuitenkaan jos kulkuni sinne suuntaisin, niin en sieltä mitään onnelaa löytyäisi. Ehkä valon ja varjon leikki tekee tepposet mielelle.
Perustunturia: kaunista ja helppokulkuista
Pääsen laakson toiselle puolelle ja löydän urankin jälleen. Taivaalta vihmoo hetkittäin vettä ja aurinkokin pilkistää välillä pilvien lomasta -raikas kulkukeli. Loppupäivä sujuu helpossa maastossa kulkien ja illaksi saavun ennakkoon ajattelemaani leiripaikkaan. Huoltoa, risujen etsintää ja lepoa. Alan uskoa, että tämä patikka oli vietävissä suunnitelmieni mukaisesti.
-94 km-
5. Päivä
Aamu avautuu aurinkoisena, joten mieli on myös sen mukainen. Njunis-tunturi kylpee aamuauringossa ja helppo maasto jouduttaa askelta -tällaisen syysaamun muistan pitkään.
Tällaista kun olisi aina
Helpompaa kulkumaastoa tuskin voisi vaeltaja kaivata. Lukematon määrä loistavia telttapaikkoja, rauhallinen ja kaunis ympäristö, ei reittejä. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ainakin aurinkoisella ilmalla. Yhden entisen leiripaikan löydän, mutta en roskia -ovatkohan täällä liikkuvat harvat retkeilijät siistejä?
Täydellinen leiripaikka
Matkalla on jälleen nousu noin tuhannessa korkeusmetrissä olevan ylängön kautta. Maasto muuttuu hyvinkin kiviseksi ja kuivaksi, mutta pääosin silti kohtuullisen halposti kuljettavaksi. Joet ovat tasaisella ylängöllä matalia ja helposti ylitettäviä. Pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko ja tyhjät vesileilit kuivassa maastossa ovat huono yhdistelmä.
Pidän tauon vaikka kurkku onkin kuiva, en kuitenkaan halua juoda järvissä olevaa seisovaa vettä. Silmäni kuitenkin lepäävät karussa maastossa pilvettömän sinisen taivaan luodessa kontrastia harmaalle kivelle.
Harmaata, kiveä
Ylityksen jälkeen saavun laaksoon, jossa pidän pitemmän ruokatauon ja lepään. Aurinko houkuttelee myös kuivattelemaan varusteita: teltta, vaatteet ja makuupussi vain tuulettumaan heti tauon aluksi. Laaksossa piti kartan mukaan kulkea merkitty reitti -merkinnöt löydän: punainen maalimerkki pystyyn nostetuissa kivissä. Polusta ei ole jälkeäkään, ei ilmeisesti ole ollut kulkijoitakaan.
Liikkeelle lähdettyäni taivas pilvistyy ja loppupäivän nousu ja tunturin ylitys suijuvat kylmenevässä säässä. Uuteen laaksoon saavuttuani pystytän leirin ja nautin olostani. Keho on väsynyt, mutta mieli hiljainen ja tyytyväinen, olenhan edelleen täysin aikataulussa. Illan tutkin karttoja ja haavelin ennakkoon vaelluksen jylhimmistä maastoista.
-122 km-
6. Päivä
Aamu avautuu sumuisena, mutta lähden siitä huolimatta toiveikkaana liikkeelle. Kulkemaani laaksoa reunustavat jylhät, jyrkkärinteiset suurtunturit, näin ainakin kartan mukaan.
Aamun sumua ja toiveikas mieli
Noustessani ylös sumu sankkenee, kunnes näkyvyys on enää joitakin kymmeniä metrejä. Laakson korkein kohta jakaa myös vesien kulun: tarkoitukseni on seurata laskeutuessani laakson pohjalla virtaavaa jokea, mutta joki onkin uurtanut itsensä syvään kanjoniin jyrkissä rinteissä. Joudun kulkemaan sumussa aivan liian etäällä joesta ja päädynkin etsimään reittiä hankalan jyrkissä viistorinteissä. Lopulta kuitenkin sumuun ilmaantuu hetkeksi aukko ja saatan havaita olevani juuri siellä, missä pitääkin -nousu koivikkoisen laakson kautta uuteen ylitykseen ja jälleen alas kohti metsäisiä maita.
Sumu syö kauniin maaston ja hyvän mielen
Olin tutkinut huolellisesti eri karttapalveluja ja ilmakuvia ja päätynyt siihen tulokseen, että läytäisin onnelani -sorarantaiseksi kuvittelemani joki virtaakin viheliäisessä pusikossa -mielikuvitus ja toiveajattelu tuottavat toisinaan todellisuudesta poikkeavia kuvia.
Puolimatkan saavuttamisen onni uppoaa suohon
Loppumatkakin on hankalampaa suota, kuin olin odottanut, mutta lopulta löydän riittävän ison ja tasaisen kuivan paikan leiriä varten. Vaikka olen juuri saavuttanut puolimatkan, niin sumuinen päivä, suossa rämpiminen ja väsymys haalentavat saavutuksen mitättömäksi. Illalla suojassa maatessani ajatukset alkoivat jälleen kirkastua: paluumatka alkaisi -olen kulkenut puolet matkasta ja toinen puolikas olisi maastollisesti selvästi helpompi.
-151 km-
Ehkä parasta vaelluksella
Ilman täydennystä 