Jalkineiden valinta tuntuu olevan osin sattuman ohjaamaa: kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ei voi käytettävissä olevien rahavarojen, eikä ajankaan puitteissa kokeilla. Myöskään ahkerakaan urheiluvälineliikeiden koluaminen ei montaa vaihtoehtoa lopulta kokeiltavaksi tuo. Verkkokaupasta tilaaminen taas on melkoista onnenkauppaa.
Merrell oli tehnyt onnen kokeilun loppukesästä helpoksi: sopivan kokoiset ja mahdollisesti tyyppisetkin tossut tarjoushintaan kotiin kannettuna. Ostopäätöksen tekoon ei kauaa aikaa mennyt ja muutaman päivän kuluttua UPS toi kenkäpaketin kotiin. Tossut olivat sopivan kokoiset, vaikka hieman kokoaan väljemmän oloiset: tilaa varpaille on riittävästi. Omat tossuni ovat kokoa 46 ja painavat 360 grammaa tossulta.
Tossu tuntui alussa jalassa ryhdittömältä ja pohja veltolta. Sivuttaistuki viistolla pinnalla ei tukevampaan kenkään tottuneelle ollut kovinkaan kummoinen. Alun kokemukset eivät tuoneet suurta luottamusta tossua kohtaan.
Lenkkikilometrejä on nyt takana noin 100, josta pisin pururadalla kävelty yhtäjaksoinen lenkki on ollut 25 kilometriä. Jäykempään ja painavampaan jalkineeseen verrattuna kilometriin kulunut aika on hieman laskenut ja tasaisen matkavauhdin pitäminen vaikuttaisi olevan helpompaa: mäkisellä pururadalla ensimmäisen tunnin aikana taittuu seitsemän kilometriä, eikä vauhti muutu seuraavien parin tunnin aikana. Pehmeämpi ja vaimentamattomampi pohja vaikuttaa kuitenkin kävelytyyliin: välillä askel tihenee ja lyhenee ja paino siirtyy enemmän päkiälle.
Maastolenkkien vähäisyys ja pääasiassa kuntopolulla tapahtunut lenkkeily ei ole asettanut tossun kestävyyttä koetukselle. Kantapään sisäpuolen vuoraukseen tosin on ilmestynyt ensimmäiset kulumisen merkit. Jalkapohjien ja jalan lihasten totuttua tossuihin edessä on noin 15 kg:n repun kanssa patikointi maastossa ja poluilla.
Mielenkiintoinen kirjoitus, sillä itselleni on tulossa myös Merrelit, kylläkin nilkkurit ja kalvolla (rospuuttokauden vaelluskengät siis). Ilmeisesti kengänkokosi on yleensäkin luokkaa 46 myös muilla valmistajilla? Itse luotin siihen, että Merrel on samassa kokoluokassa Haglöfsien, La Sportivoiden ja muiden kanssa ja tilasin myös 46 numeron kengät.
Sattuipa muuten menneellä reissulla niin, että yksi asiakkaistani käveli pari päivää Käsivarren maastoja painavahko rinkka selässä ja jalassa sukeltamiseen tarkoitetut ohuet neorpeenitossut (tuplasukalla ja pohjallisella). Ja toinen liian isoissa tuvalta löydetyissä kumisaappaissa, jotka vuorattiin sopivammaksi neopreenisukalla. Onnistui se kulkeminen niilläkin, joskaan mitään ennätyspäivämatkoja ei tehty.
Yleisin kenkäkokoni on 46, joissain 45.
Kiitoksia. Kuulostaa siltä, että tein oikein päätöksen.