Jalkineet, märkyydestä ja muustakin

Jalassa olivat menneellä kesävaelluksella Haglöfsin varrettomat ja vettä pitämättömät Cragit. Kenkien mukana tulleet alkuperäiset Sole-pohjalliset vaihdoin Meindl DrySole-pohjallisiin. Alussukkina olivat joko Bridgedalen tai Lorpenin mallit ja vaellussukkina Bridgedalen merinovillaa sisältävät. Jalkojen hoitoon käytin Bevita R-voidetta ja suojaamiseen Hydropel-voidetta. Varrettoman jalkineen suun suljin kevennetyillä ID:n säärystimillä. Pahan päivän varalle ja leirikäyttöön olin varannut reppuun Rocky-goresukat.

Kastuminen kalvottomissa kengissä on itsestään selvää: sade, kuraiset polut, purot ja suot, sekä jokien kahlaukset pitävät tästä huolen. Menneellä vaelluksella kengät, sukat ja jalat eivät vaeltaessa olleet kuivat ensimmäisen päivän muutaman alkutunnin jälkeen. Alun kylmempien päivien jälkeen jalkojen iho oli ryppyinen ja lionneen näköinen, mutta vaelluksen edetessä tämäkin väheni. Kengät ja sukat riisuin jalasta useimpien kahden tunnin välein pitämieni taukojen yhteydessä: jalkojen iho ehtii kuivumaan ja hengittämään. Jalkojen ollessa paljaat myös yleensä joko rasvasin jalkapohjien ihon kevyesti, tai tarvittessa suojasin Hydropel-voiteella. Tauolle asettuessani väänsin sukista ja heilautin pohjallisista enemmät vedet.

Tauko: jalkojen tuuletus, energian tankkaus ja reitin suunnittelu

Pitempien taukojen ja unilevon ajaksi pystytin katoksen. Kuivuttuaan jalat saivat suojakseen yhden kuivana pidetyn vaellussukkaparin ja jalkineita tarvittaessa goresukat. Lionneenkin oloiset jalat palautuivat muutamassa tunnissa kuivina ollessaan. Iltatoimiin aiemmin liittynyt jalkojen kylvetys kylmässä purossa jäi myöskin puuttuman kokonaan, liekö syynä jo kulun aikana jalkojen kohdalle sattuneet kylmät kylvyt. Sukat pysyivät myöskin pehmeämpinä, kait samasta syystä.

Jokien ylitys oli suorastaan juhlaa: joko suoraan yli hidastamatta tai ylityspaikan haetuttaessa sellaisen löydyttyä. Ylityksen jälkeen matka jatkui ilman erityisiä toimenpiteitä: vesi puristuu melko nopeasti ulos kengästä ja lotina vaimenee. Samaa yksinkertaistaa kaavaa noudatti rinnesoiden ylitys: yli vain. Toki vanha vaelluskengän käyttäjän tapa hieman kierrellä märkiä kohtia yritti pitää otteessaan, vaikka tähän ei mitään erityistä syytä ollutkaan.

Pohjalliset olivat nimestään huolimatta hyvin hitaasti kuivuvat ja pidättivät rakenteeseensa huomattavan määrän vettä. Lisäksi molemmat mukana olleet parit alkoivat taittua keskeltä ja menettää ryhtiään oltuaan jatkuvasti märät. Kuitenkin pohjalliset olivat varsin mukavat ja ystävälliset jalkapohjille, mikä on ensiarvoisen tärkeää.

Hiertymistä tai rakoista ei ollut matkanteon hidastajaksi. Pikkuvarvas tosin rakkoili vakiopaikastaan. Retken alkupäivien jälkeen alkanut hellesää ei myöskään pehmentänyt jalkoja, kuten on ollut laita tukevampien kenkien kanssa hellesäillä.

Varrettomuutta en kokenut ongelmaksi: rakassa kävely sujui kuten ennenkin. Aikaisemmin pidemmillä päivätaipaleilla jalkineiden varret ovat painaneet nilkkaa, mutta tällaista ei tietenkään nyt ollut. Ennen herkimmin rasittuvat olivat polvet, mutta nyt näin ei ollut, lieneekö syynä ollut nilkan vapaa liike. Hieman yllättäen nilkat eivät rasittuneet, vaikka kulkemallani reitillä epätasaista maastoa oli runsaasti.

Itse jalkineet selvisivät matkasta ilman merkittäviä vaurioita: pientä pohjan irvistelyä ja kulumaa materiaaleissa. Pohja oli riittävän jäykkä rakassakin tarpomiseen ja parhaimmillaan ne olivatkin sekalaisessa maastossa polkujen ulkopuolella. Kengät kuitenkin imivät vettä vähäistä enemmän eivätkä kuivuneet kovin nopeasti. Myöskään jokien ylityksien jälkeen vesi olisi voinut puristua ulos nopeammin. Kenkien kumilla suojattujen kärkien muoto muuttui: pyöreys hävisi ja ne pehmenivät. Nämä jalkineet jatkavat siviilipalveluksessa vielä pitkään, mutta vaellukselle ne eivät enää lähde.

Tulevaisuus vaikuttaa selvältä: varreton, vettä pitämätön, melko jäykkäpohjainen, mutta kevyt, mielellään kokonaan synteettistä materiaalia oleva jalkine. Sopivimman mallin etsintä jatkuu.