Kesäisen testireissun valmistelut jäivät aivan viime hetkiin, mutta itse reissu oli onnistunut. Suuntasin testaamaan vettä pitämättömiä varrettomia jalkineita Käsivarren ja vähän Norjankin maastoihin. Varasin ruokaa kymmeneksi vuorokaudeksi, mutta vatsa ja vauhti vaativat lisäämään päivittäistä ruoka-annosta, joten lyhensin retkeä ajallisesti kahdeksan vuorokauden mittaiseksi.
Vuorokausirytmi pysyi sekoitusyrityksistä huolimatta, mutta lepoon käytettyä aikaa onnistuin leikkaamaan aiempiin retkiin verratuna melko reippaasti.
Matkaa taittui alustavan arvion perusteella hieman alle 300 karttakilometriä, josta reilu osa oli polkujen ja reittien ulkopuolella.
Jalkineet toimivat hyvin, vaikka maasto oli osin hyvinkin kivistä tai märkää. Kengät ja sukat olivat käytännössä retken alusta loppuun asti märät. Varrettomuudesta en havainnut olevan juurikaan haittaa, mutta nilkan lisääntynyt liike vaikuttaisi säästäneen polvia.
Sää oli kolmea ensimmäistä päivää lukuun ottamatta helteinen, eivätkä yötkään olleet kylmiä. Alkupäivien kylmempien ja kosteiden öiden perusteella nukkumavarustus on riittävä ripeätahtiselle kesävaellukselle.
Toivottavasti tästä saa lukea enemmänkin! Miltei 300km kuulostaa todella hyvältä varsinainen tavoitteesi huomioiden. Tuliko majoitetta pystytettyä turhauttavan paljon uudella leporytmillä?
Perusteellisempaa pohdintaa ja retkikertomus seuraavat lähiaikoina. Majoitetta pystytin lepomielessä muutaman kerran lyhyeksi aikaa. Turhauttavaa tämä ei kutenkaan ollut.
Onnittelut. Vaikuttaa erinomaiselta rykäisyltä. Tarkempaa raporttia odotellessa.