Lisäsin sekä repun painoa, että matkaa: matka on nyt 30 karttakilometriä ja repun paino lähtiessä 14.5 kg. Lenkistä muodostui yllättävän raskas: olo oli jo lähtiessä kankea, vettä oli liian vähän mukana ja loppumatkasta olisinkin halunnut jättää lenkin kesken. Mukana oli varmuudeksi tuubillinen glukoositabletteja, mutta niitä en nauttinut. Aikaa kului 5 h 15 min, mikä oli kuitenkin lopulta melko lähellä ajattelemaani viittä tuntia. Jalkapohjat olivat melko hellinä ja energianpuute tuntui selvästi viimeisen tunnin aikana. Seuraaville lenkeille on muistettava ottaa enemmän vettä. Seuraavaksi lisään matkaa, kun 30 km taittuu alle viiden tunnin.
-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Ilman täydennystä 
Itsekin kävin sauvareppuvedolla tänään, mutta mitattavat arvot olivat noin puolet siitä mitä sinulla. Ja rakkojakin tuli kaksin kappalein. Pakko on uskoa, että maastolenkkarin elinkaari on lyhyt ja ne pitää vaihtaa. Inov-8 tuntuu maastolenkkariksikin lyhytikäiseltä! Muuten olisi hyvä, mutta ei kestä minun jalkoja.
Tuli mieleen harjoittelusi rasva-aineenvaihdunta. Yksi lenkkien tarkoitushan oli siis opettaa keho käyttämään rasvaa energianlähteenä rasituksen aikana. En ole alan ekspertti, mutta käsittääkseni keho tarvitsee rasvan hyödyntämiseen tietyn määrän hiilihydraatteja (en nyt muista suhdetta). Ja mikäli näitä ei ole tarjolla ravinnosta, keho pilkkoo lihaksia rasvan lisäksi. Se taas kuulostaa omaan korvaani ei-toivotulta harjoituksen seuraukselta. Omilla tiedoillani en tekisi noin pitkiä (5h) treenejä ilman pientä välipalaa. Tankkaus pohjalle ja muutama annos hitaita hiilihydraatteja treenin aikana, jotta lihakset säästyvät.
Jos yrittäisin kohottaa kuntoani, niin en toimisi näin. Oma -ei niin eirtyisen tieteellinen- käsitykseni on, että parhaiten tulevaan pitkään rasitukseen valmistautuu rasittumalla. Tulevat patikat eivät niinkään ole haasteellisia perinteisen kunnon kannalta, vaan rasituksenkeston.
Aloitin nämä ”pelkällä vedellä” lenkit 2-3 vuotta sitten ja ”mukavuusmatka” on kasvanut tasaisesti. En tiedä, mistä tämä johtuu ja onko tästä todella hyötyä. Aiemmin saatoin päätyä potemaan päänsärkyä ja yleistä huonovointusuutta, mutta en juuri enää.
Uskon myös, että jokainen ennakkoon vuodatettu ”veripisara” on kärsimys pois varsinaiselta vaellukselta.
Olisiko maisemilla merkitystä jaksamiseen? Toissapäivänä kuljin pitkin Pulmankijoen törmiä, kiipeilin ylös ja alas ja löysin hienoja paikkoja ja Suomen pohjoisimman männikön. Päivästä tuli kilometreittäin pitkä, ehkä 30 km, mutta tajusin sen vasta illalla kun huomasin, että jalat ovat ihan loppu. Rakkoja ei tullut. Ei eilen eikä tänään kulkeminen ole tökkinyt vaikka Kaldoaivin jatkuva tuuli, yli 10m/s alkaa syödä vastatuuleen tunturille noustessa.
Mekaaninen harjoittelu on toki puuduttavaa, mutta syksyllä kestävistä jaloista on sitten iloa. Mieli kuitenkin haluaa ahmia uusia maastoja.
Kulkiessa saattaa törmätä todella mieleen painuviin paikkoihin aivan vahingossa ja yleisen mittapuun mukaan mitäänsanomattomissa paikoissa -sellaisia hetkiä, jolloin on hyvä ja rauhallinen olo hetkeksi istahtaa ja katsella.
Ymmärrän, joskaan en ole varma onko harjoittelu ilman lisäenergiaa hedelmällisempää kuin pienellä määrällä lisäenergiaa tai toisinpäin. Tämän asian ratkaiseminen vaatisi syvempää tietoa ja osaamista. Mutta vanha totuushan on ”If it is stupid but works, it ain’s stupid” eli vapaasti kääntäen jos se toimii, se on hyvä ja se siitä.
Ainakin pitkän matkan juoksijat tai siihen treenaavat ovat kertoilleet samanlaisia kokemuksia: treenaamalla matka, jonka voi taittaa tehokkaasti ilman lisäenergiaa (ja juoksupuolella myös juomaa) kasvaa huomattavasti. Jossain tietysti tulee raja vastaan. Saman olen huomannut itsekin vähän lyhyemmillä juoksulenkeillä.
Toisaalta, olen käsittänyt, että reissun päällä syöt tasaisin välein, et vain pari kolme kertaa päivässä? Kumpi sitten lienee parempi: karaista kehoaan vai harjoitella kuten tekeekin.
Syksyn reissun jälkeen olen ehkä viisaampi.
Harjoittelen muutenkin välillä reippasti liikaa ja päädyn ylirasitukseen. Uskon kuitenkin, että ylirasituksen ja energian puutteen tuntemisesta on hyötyä: ainakaan en ylläty energiavajeen iskiessä ja tunnistan paremmin tilani.
Tarkoitus on myös kesän aikana patikoida samoja matkoja lisäenergian kera, jolloin saan vertailtua väsymystä ja matkaan kulunutta aikaa.